top of page

Vuoden 2014 Joulukalenteri – 24 jännityskertomusta oli hitti! Adventtikalenteri kirjan muodossa on hauska lahja, ja vaikka joulukiireiden keskellä ei ehtisi lukea, kymmenen sivun tarinan illassa ehtii aina.

 

Vuoden 2015 Joulukalenteri-kirja on koottu samalla periaatteella: minidekkari 24 eri kirjoittajalta. Onpa joukossa yksi näytelmäkin. Monipuolisuus on kokoelman vahvuus; jos kirjoittajan kynänjälki miellyttää, voit tutustua hänen muuhun tuotantoonsa ja löydät ehkä uuden suosikkidekkaristin.

 

Teemana ovat tällä kertaa paikat Suomessa ja maailmalla. Jokaista kirjoittajaa pyydettiin sijoittamaan tarina tiettyyn maahan tai kaupunkiin. Jotkut valitsivat oman kotiseutunsa, jotkut käyttivät muusta tuotannostaan tuttua ympäristöä ja henkilöitä, ja monet tarinoista ovat matkoja paikasta toiseen.

 

Tuttuun tapaan kaikki kirjoittajat lahjoittavat tekijänpalkkionsa hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna tuetaan Tukikummit ry:n toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä.

© 2014 Juha Mäntylä

bottom of page